lauantai 7. toukokuuta 2016

Siellähän se meidänkin mamma

Kuten jo viimeksi kerroin, mamma on jo pidemmän aikaa höpöttänyt jostain helatorstain Turku-reissusta. Matkaan se lähti keskiviikkona, oli jotain työ -juttusia myös siellä Turussa. Luulen kyllä, että hömpöttelemään se sinne meni. Ainakin Ikeassa oli käyty. Torstaina mamma oli käynyt kummipojan uimakisoissa, joten olikohan se matkan päätarkoitus, mutta kun mamma oli puhunut niistä tytöistä.

No, päätarkoitushan oli tietysti suuri turkulainen kissaseurapiiritapahtuma eli Miukumaan Sofin 10-v -juhlat. Mutta tiedättekö, kuinka höppänä se meidän mamma on? Ei ensimmäistäkään kuvaa Miukumaan tytöistä.  Kuvia synttärisankarista ja Olgasta voi kyllä nähdä Kissamanian, Tassulinnan, Kissakolmion ja Elämää ja elämyksiä -blogin sivuilla. Näiden lisäksi paikalla oli Kiskattien sekä Penan ja Punkun edustajat. Synttärisankaria mamma oli päässytkin silittelemään ja pusuttelemaan, mutta Olga piti vieraisiin etäisyyttä. Ymmärrän hyvin Olgaa, sillä jos meille olisi pelmahtanut lauma kissatätejä, olisin painunut häntä suorana lauteiden alle piiloon.

Kuten kaikissa kunnon pidoissa, oli tarjoilu kuulemma loistavaa: kukkakaali-juustokeittoa ja tuoretta leipää, kissasuklaita ja sitä kuuluisaa pökälekakkua. Meidän mammahan oli tietysti heti pyytänyt keiton ohjetta ja eilen meidänkin jääkaappiin oli ilmestynyt kukkakaali. Taitavat syödä keittoa viikonloppuna.

Synttäreiden bonuksena oli tutustuminen kissamanialaisiin. Nyt jopa meidänkin mamma sai otettua kuvia.

Ihana musta pantteri Piki

Suloinen pikku Devi

Arvon Valtiatar Kajsa

Mamma on joskus opiskellut Turussa ja Kissamaniassa vierailu herätti muistot siitä, millaista oli asua TYSin asunnoissa. Voi sitä surutonta nuoruusaikaa :)

Iltapäivä sujui nopeasti hyvässä seurassa ja viimeinen tuli aika lähteä kotiin oman kultapojan luo. Meillä on mamman kanssa sopimus, että vieraissa saa käydä, kunhan muistaa, kuka on mamman sydämen valtias.


8 kommenttia:

  1. Kyllä se toteutti mammasi uhkauksensa. Meidän emäntää ei ole vielä näkynyt, ties minne Ikeaan jäänyt - mitä ne sieltä ihmiset löytää.. - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmiset on aina vähän tollasii, haluavat humputella :) Mut kyl se teiänkin emäntä varmaan pian kotiin tulee ...

      Poista
  2. Hyvä se on emäntää päästää välillä kattomaan muita. Muistaa sitten taas paremmin missä rakkauspakkauskullanmuru on ❤️

    VastaaPoista
  3. Oli tosi kiva nähdä Alexin mammaa, harmi vaan kun en älynnyt pyytää meillekin käymään. Ois voinu tuoda sulle pojilta terkkuja. Ens kerralla sitten. :)

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit! Kiva, kun kommentoit!