sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Aamupalalla

Myönnetään: henkilökunta on täysin kiedottu kahdeksan sinisen tassun ympärille. Siitä ei ole epäilystäkään. Kissoilla on lupa tehdä melkein mitä tahansa, aamupala on tästä hyvä esimerkki.

Jo Alex aikoinaan vietti yönsä yksin olohuoneen puolella ja samalla tavalla olemme jatkaneet Ivanin ja Anyan kanssa. Aamuisin onkin sitten lasiovien takana kaksi kaverusta odottamassa, koskahan sitä aamupalaa oikein tulee. Aaamupalan anto onkin mamman eka tehtävä aamulla, siitä herrasväki pitää huolen. Kun itse olen vasta menossa ruokakaapille, on ensimmäinen eli Anya jo odottamassa keittiön pöydällä omaa ruokalautastaan. Kyllä, meillä kissat syövät aamupalansa keittiön pöydällä. Anya on tehnyt niin alusta alkaen ja Ivan on hiffannut Anyan erikoispalvelut ihan viime aikoina. Tätä iloa ei voi lapsilta kieltää.


Välillä kannattaa tarkistaa, onko kaverilla parempi aamupala kuin itsellä.


Ja varmuuden saamiseksi palata omalle ruokalautaselle :)


Kummallakin lautasella on kyllä samaa herkkua eli tonnikalaa. Se on oikeastaan ainoa märkäruoka, joka hyväksytään. Saksanmaalta tilatut kanaruuat luovutettiin suosiolla kaverin kissalle,

14 kommenttia:

  1. Hyvä hyvä, että palvelu pelaa! - Peppi

    VastaaPoista
  2. Ihanaa on varmasti, kun kahdeksan sinistä karvatassua kietoutuu ympärille. :-D Meilläkin hemmotellaan kisuja välillä tarjoamalla ateria pöydällä - ja Nuppu tykkää syödä niin, että sitä silitetään samalla... (Mokomatkin pikku lellikit. <3)

    VastaaPoista
  3. Luksus-aamiainen ihan selkeästi, kaikin puolin. :)

    VastaaPoista
  4. Kuninkaalliset on ekoja (nättiys auttaa myös)! Hyvä te!

    terves
    Ilona ja Zetor

    VastaaPoista
  5. Vau, teille katetaan ruoka oikein pöydälle. Hmph, meidän kupit on pöydän alla. Teillä se palvelu pelaa. Mut te ootteki siniverisiä ♥
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän pitää pyytää, että kupit nostetaan pois pöydän alta ja mieluiten just pöydän päälle :)

      Poista
  6. Tottakai kissoilla on paikat perheen ruokapöydässä, varsinkin siniverisillä kuninkaallisilla. Ja näkyy olevan kauniit posliinilautaset myös.
    Me syödään joskus kans pöydällä, mutta yleensä kyllä lattialla ja ihan omasta halusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mamma ei tykkää teräskupeista, siks täällä on posliinilautaset kissoillakin :)

      Poista
  7. No mut siellä on sapuskatarjoilu parhaalla paikalla! Meidän ihminen vois ottaa oppia.
    -P&P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän pitää laittaa teidän ihminen koulutukseen. Me ei paljon ole jouduttu kouluttamaan meidän henkilökuntaa. Se yks a-alkuinen oli tehnyt hyvää työtä tällä saralla :)

      Poista

Kiva, kun kävit! Kiva, kun kommentoit!