Hyvää Uutta Vuotta 2016! t. Alex & co |
torstai 31. joulukuuta 2015
Uusi vuosi, uudet kujeet
Koska emme Mamman kanssa tykkää raketeista, iskästä ei nyt puhuta, haluamme toivottaa hyvää alkavaa vuotta näin
keskiviikko 30. joulukuuta 2015
Uusi vesikuppi mullekin
Tassulinnan Pepsi ja Max olivat saaneet uuden vesikupin. Mäkin oon saanut uuden ja vähän samasta syystä kuin tassulinnalaiset olivat saaneet omansa. Meillä ei nimittäin ole lainkaan viherkasveja, joten meillä ei ole käyttöä kastelukannulle sisällä muuten kuin kuusen kastelussa näin jouluaikaan. Hyvähän siitä vettä on nauttia, mutta vähän hidas tapa se on :)
Kiva, että muistutitte meidän henkilökuntaa tuosta matolääkkeestä. Joku muukin taitaa pian saada tököttiä niskaan ...
Kiva, että muistutitte meidän henkilökuntaa tuosta matolääkkeestä. Joku muukin taitaa pian saada tököttiä niskaan ...
sunnuntai 27. joulukuuta 2015
Walking in the air...
Saimme Salaiselta Joulukissalta lumiukkovuoan. Tiude ja Pöpö Viiksikarvan varassa -blogista olivat varmasti hyvin tutustuneet meidän blogiin ja huomanneet, että mamma tykkää tehdä näitä sokerimassakakkuja. Mammalla oli jo siinä vaiheessa visio, mllaisen kakun voisi tehdä ja innokkaimmat halusivat sitten nähdä lopputuloksen. Noo, mamma tietenkin kehräsi kuin mä, kun joku halusi nähdä kakun ja mietti pari viikkoa, millaisen sitä oikein sitten tekisi. Innoituksena näyttää olleen Lumiukko -elokuva ja tällaista herkkua henkilökunta vieraineen nautti jouluaattona.
Vaikka joulu on jo ohi, laitan muutaman joulukuvan. Näette, kuinka ahkera apulainen olin, kun mamma teki paketteja ja kuinka Suomen Turku julistaa joulurauhan. Yksi kissa tosin näyttää eksyneen tv:n eteen, kun muuten ei huomiota tullut :) Kuusen koristeineen annan olla rauhassa. Vähän tosin saatan nuuskutella sitä ja tietenkin auttaa iskää veden lisäämisessä kuusen jalkaan. Kastelukannulla saattaa olla jokin muukin tehtävä, mutta siitä toisella kerralla.
Vaikka joulu on jo ohi, laitan muutaman joulukuvan. Näette, kuinka ahkera apulainen olin, kun mamma teki paketteja ja kuinka Suomen Turku julistaa joulurauhan. Yksi kissa tosin näyttää eksyneen tv:n eteen, kun muuten ei huomiota tullut :) Kuusen koristeineen annan olla rauhassa. Vähän tosin saatan nuuskutella sitä ja tietenkin auttaa iskää veden lisäämisessä kuusen jalkaan. Kastelukannulla saattaa olla jokin muukin tehtävä, mutta siitä toisella kerralla.
Tätä joulupaperikassia on säilytetty autotallin vintillä ja tässä on aivan uskomattomat tuoksut :) Ja älkää välittäkö: henkilökunnalla näyttää olleen siivoushommat vielä kesken. |
torstai 24. joulukuuta 2015
keskiviikko 23. joulukuuta 2015
Joulumieli, joulumieli
Tässä muutama viikko sitten paikallisella kirppiksellä järjestettiin keräys kodittomien kissojen ja koirien hyväksi. Mekin mamman kanssa siivottiin meidän kaappeja ja kerättiin erilaisia peittoja, tyynyjä sekä fleecejä muutaman kassillisen verran. Sen lisäksi mamma ja iskä kävivät ostamassa paikallisesta kaupasta vielä hiukan kissanruokaa. Täytyyhän sitä kaveria muistaa näin joulun aikaan.
Huomista odotellessa... Mahtaakohan pukki tuoda lahjoja myös kilteille venäjänsinisille?
Huomista odotellessa... Mahtaakohan pukki tuoda lahjoja myös kilteille venäjänsinisille?
sunnuntai 20. joulukuuta 2015
Toinen K-Herkku
Kun tehtiin mamman kanssa Salainen Joulukissa -pakettia, meinasin saada hepulin, sillä mamma paketoi meidän pakettiin pussillisen sitä, joulusellaista. Kahvia nimittäin.
En tiedä, miksi kahviporot ovat niin hyviä. Voisin melkein syödä niitä. Henkilökunta tosin ei anna mun maistaa, mutta tuoksut saan joskus.
Valmiista kahvista en sitten välitäkään.
Neljänteen adventtiin näissä tunnelmissa
En tiedä, miksi kahviporot ovat niin hyviä. Voisin melkein syödä niitä. Henkilökunta tosin ei anna mun maistaa, mutta tuoksut saan joskus.
Valmiista kahvista en sitten välitäkään.
Neljänteen adventtiin näissä tunnelmissa
keskiviikko 16. joulukuuta 2015
Päivystys
sunnuntai 13. joulukuuta 2015
Nuori Alex
Me kun aloitettiin tämä bloggailu vähän varttuneemmalla iällä, niin ajateltiin esitellä myös mun lapsuus- ja nuoruuskuvia. Mamma selasi tässä yks kerta kuvatiedostoja ja totesi, että ainakin materiaali löytyisi. Nämä kaikki kuvat ovat ajalta, jolloin en ollut täyttänyt vielä edes yhtä vuotta.
Ja lopuksi
Mamman sylissä kun olivat katsomassa mua Espoon kodissa |
Kiilusilmä ensimmäistä päivää kotona |
Pikkuista väsyttää |
Kun ensin otti tirsat, niin sitten jaksoi katsoa mummulan tirppa-TV.tä |
Aurinkokylpy |
Mamma oli hankkinut mulle kaikenlaisia pesiä ym. En niistä kovin välittänyt, mutta mamman mieliksi :) |
Tää kori ja fleece on mulla edelleenkin käytössä. Esittelen ne joku kerta tarkemmin. |
Eka ulkoilu :) |
Edellisen telkun päällä pystyi makoilemaan näin rennosti. Saatoin olla itsekin toki pienempi... |
Tätä jugurttia söin iskän kanssa pikkupoikana |
Harrastin söpöstelyä jo pienenä |
Ulkoilua vähän vanhempana |
Tän kuvan halusin laittaa vain sen tähden, että näkisitte, mitä mieltä olen joulukorttikuvauksista ulkona... |
Ja lopuksi
Hyvää 3. adventtia! |
keskiviikko 9. joulukuuta 2015
Salainen joulukissa
Mitähän se mamma nyt puuhaa?
Paketti mulle?
Tuoksuu... no, enpä paljastakaan vielä!
Mitäs täällä oikein onkaan ollut?
Kyllä täällä aivan varmasti on ollut herkkuja!
Mamma, mihin laitoit herkut? Niiden tuoksu on täällä.
Hei, toinen pahvilaatikko!
Mikä täällä tuoksuu?
Haistan täälläkin herkkuja! Ette muuten arvaa, mitä herkkua täällä on.
Siis mitä täällä oikein on? Tahtoo
Alex-rakas! Ne eivät oo sulle, vaan Salaiselle Joulukissalle tai Joulukissan henkilökunnalle!
Okei, mutta hyvät on tuoksut!
Tän täytyy olla kyllä mulle. Näin, kun otit sen paketista!
Mikäs tää on?
Jollakulla on tainnut olla kiire avata joulupaketti :)
Tämän kaiken meidän Salainen Joulukissa meille lähetti. Herkkuja ja leluja Alexille, leivontatarvikkeita ja herkullisia lusikkaleipiä henkilökunnalle.
Kiitos Tiude ja Pöpö Viiksikarvan varassa -blogista ja hyvää joulun odotusta!
PS. Mammalla on jo visio, millaisen lumiukkokakun voisi jouluksi tehdä :)
Ja tässä on meidän Salainen Joulukissa -pakettimme valmiina lähtöön
Hyvältä näyttää... tuoksut mukaan :)
Ja Pakettiautomaatti ahmaisi paketin ja toimittaa sen... Salaiselle Joulukissalle. Muutaman päivän päästä toivottavasti näemme, kenelle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)