Pakkasta ja hokia

Viime päivinä on meilläkin ollut kunnon pakkaset. Ulkona olen käynyt mökissäni, joka on extravuorattu. Mamma on ajastanut johonkin kelloon ulkoiluaikani, joten kun se on pirahtanut, niin minut on nostettu sisälle lämmittelemään. Yksi parhaimmista paikoista lämmittelyyn on mökin kattoterassilla takan edessä. Eilen tosin mamma tuli kotiin aikaisemmin ja herätti minut siitä kesken nautinnollisimpien unien. Jatkoin lepäilyäni kattoterassilla vielä heräämisen jälkeen ja iskä väitti, ettei yksikään kissa voi olla tuollaisessa asennossa.

Hyvinhän kissa tässä asennossa voi olla!

Viime päivät ovat olleet minulle raskaita, sillä en voi sietää hokia. Henkilökunnalla on paha tapa innostua peleistä ja sitä mekkalaa ei kuuntele kukaan. Muistelen edelleen kauhulla kevättä 2013. Se oli kärsimysten kevät mulle.

Joulun aikaan huomasin kyllä, että taas on jotkut isommat kisat menossa, mutta viime lauantaina minut yllätettiin pahemman kerran. Ajattelin ensin, että nyt on rauhallinen päivä, kun porukat lähtivät kyläilemään. Tuskin olin ehtinyt nukahtamaan (taisivat olla matkassa 3,5 h), kun he tulivat jo takaisin ja olivat kovin tohkeissaan jostain pelistä. Sitten alkoivat puuhata iltapalaa. Silloin aloin aavistella, että joku saattaisi tulla meille katsomaan peliä. Tai oikeastaan arvasin, että Dogpiipolit olisivat tulossa. Voi sitä desibelien määrää, kun Suomi sitten voitti. Huokasin syvään maanantaina voitetun Ruotsi-pelin jälkeen, kun kuulin että porukat menisivät puolestaan Dogpiipoleille katsomaan loppuottelua. Voi Milla-parkaa! Siellä oli varmasti suoraa huutoa, kun maailmanmestaruus ratkesi Suomelle.

Ei vois sitten vähempää kiinnostaa jääkiekko!