Pikkujoulua!

Monet ovat blogeissaan tuskailleet joulukorttikuvien ottamista. Mulla on ollut onneksi nuo ihmissisaret, joten en ole joutunut joulukorttiin kuin kerran. Kuva on aika suttuinen, sillä mamma joutui skannaamaan sen. Kuva on  vuodelta 2008, jolloin olin vuoden vanha ja ensimmäistä joulua kotona. Muistan, että ulkona oli kylmä ja syöksyin sisälle heti, kun kuva oli otettu.

Tänä vuonna joulukortissa on joku punalakkinen ja voin raottaa hieman salaisuuden verhoa.

Hyvää 1. adventtia!

Offici

Jouduin laittamaan mun ykkösofficin yläpuolelle tuollaisen kyltin, jotta kaikki tietäis, kenen offici se on. Kävi meinaten yksissä pikkujouluissa niin, että vieras istahti tai horjahti mun vessan päälle ja se meni rikki...

Kun olin nyt fiksusti laittanut kyltin tohon, niin tänä vuonna ei sitten tapahtunut mitään äksidenttejä. Onneksi!

Ei ole lupaa,

siis mulla ei ole tietenkään lupaa mennä uuninpesään, mutta eihän sitä voi vastustaa, kun iskä vei tuhkat pesästä ja jäin hetkeksi vartioimatta. Sinnehän mä sitten livahdin. Mamma tuli paikalle ja kunnon blogistina kuvasi ekaks mut siellä uunissa ennen kuin rupesi hätistämään pois. Kyllä mä sen tiedän, ettei sinne uuniin saa mennä varsinkaan, jos siellä on niitä hehkuvia, mutta kun oli se tilaisuus...

Ai eikö tänne saakaan tulla...

Kun siellä uunissa on niitä hehkuvia, silloin vaan meditoin uunin edessä kiltisti.

Mul on jano...

Olen aika nirso sekä ruuan että veden suhteen. Veden nautin mieluiten juoksevana, mutta jossain hätätapauksissa saattaa mukivesikin kelvata.

Hups! Korvakin on kastunut :)

Palvelija! Vettä!

Tippuuko?

No, nyt tippuu..

Aaah! Fresh, cold water!

Kenen?

Mamman työpaikalla on perjantaisin roskaruokapäivä. Mamma on selittänyt jotain yhteisöllisyydestä, mutta taitaa vaan olla tekosyy, jotta voivat syödä pizzaa. Meillä henkilökunnan kanssa ei kyllä ole mitään tätä roskaruokapäivää, sillä mamma on niin kiltti, että tuo aina runsaan puolikkaan pizzaa kotiin. Olen koittanut omia sitä, mutta henkilökunta on vienyt voiton tähän asti. Vähän olen joskus saanut maistiaisia, sillä me tykätään mamman kanssa molemmat katkaravuista ja niitä on aina mamman pizzassa.

Mun! Älä ota!

PS. Kuuntelin ihmisten juttuja eilen ja  menee pienen kissan ymmärryksen yli, miksi pitää tappaa toisia. Pray for Paris!

Blogin tarina

Saimme  Pesukarhu kissat -blogin ihanilta Paavo- ja Jackson –kissoilta sekä heidän emännältään Marialta haasteen kirjoittaa blogimme tarinan. Kiitos haasteesta!

Koska oma blogihistoria on vielä kovin lyhyt, kerron, miten hurahdin kissablogeihin ja miten ajatus siitä sitten lähti. Pari vuotta sitten olin pienessä leikkauksessa ja saikulla sen jälkeen oli aikaa surffailuun ja tv:n katseluun. Ostos-TV:t rupesivat kyllä tylsistyttämään aika nopeasti, joten nettisurffailuun jäi aikaa enemmän. Jostain syystä eksyin Kassulan poikien sivuille ja siitä se lähti. Kun palasin takaisin töihin, kerroin kaikille, kuinka ihania kissoja olin netissä tavannut. Seuraavaksi eksyin koratveljesten Cisu ja Toto – sivuille ja taas olin myyty. Se big bang tapahtui kuitenkin toukokuussa 2014, kun blogistaniaan saapui eräs Sulo-niminen kissa. Tämä herra koukutti minut täysin kissablogien seuraajaksi ja aamurutiiniksi muodostuikin käydä katsomassa, mitä uutta Naukulassa. Naukulan lukijalistalta bongasin lisää kissablogeja ja joskus saattoikin aikaa vierähtää tunti jos toinen ihania kissatarinoita lukiessa. Monet ilonhetket on koettu, kun kisupentuja on syntynyt, murheet murehdittu sairauskertomuksia tavatessa ja kyyneleet tirautettu, kun joku on lähtenyt autuaammille hiirestysmaille.

Blogikommentoinnit olivat minulle aluksi kauhistus. Ajattelin, että nolaanko itseni, kun kirjoitan jotain tyhmää tai mitä ne ihmiset ajattelevat, kun joku ventovieras, jolla ei ole edes omaa blogia, täällä kommentoi. Sitten rohkaistuin ja uskalsin kommentoida Naukulan sivuille ja vähitellen myös muille.

Kun seurasin muiden blogeja, tuli mieleeni joskus ajatus, että voisihan sitä pitää myös oma blogia. Kuvamateriaalihan oli Alexista kertynyt jo useiden vuosien ajalta ja fb-ystävät oli kyllästetty mamman kultapojan kuvilla. Tyttärien lopetettua muodostelmaluistelun olisi myös aikaa muuhunkin kuin harkkoihin ja kisamatkoihin. Vähän kuitenkin mietitytti, olisiko kukaan meistä kiinnostunut, riittäisivätkö kirjalliset taitoni ja ennen kaikkea valokuvaustaitoni. Järkkäri talosta kyllä löytyisi, mutta sitä en osannut käyttää. Tyttäret aina nauroivat niille kuville, jotka olin ottanut heidän kisareissuiltaan. Kaikesta tästä huolimatta hiljaa mielessäni päätin, että Alex saa oman bloginsa. Seuraava ongelma oli, mikä blogille nimeksi. Ei ihan helppo tehtävä, mutta kesällä yhden ruohutupsun vierellä Alexia odotellessani keksein ”Vihreän mökin valtias” . Siinähän se!

Tässä sitä nyt sitten ollaan kertomassa, mikä meidät johdatti kissablogistaniaan. Tekstit ovat mitä ovat. Järkkäriä en osaa vieläkään käyttää, joten kännykkä- ja digikamerakuvilla mennään. Keskiviikkoisin ja sunnuntaisin jännätään, onko kukaan käynyt lukemassa uusinta päivitystä. Kommentteihin pyritään vastaamaan viimeistään ennen uutta tekstiä. Välillä tiiraillaan Bloggerin tilastoja, joiden perusteella haluankin sanoa kiitoksen Naukulan Mammalle. Naukulan lukulistalla aloitteleva bloggari on saanut hyvää mainosta.

Kiitos lukijoille, seuraajille ja kommentoijille! Tästä eteenpäin on hyvä jatkaa. Ja jotta totuus ei unohtuisi, pari kuvaa yhteisestä blogihetkestämme sisällöntuottajan kanssa.

Mmmm...hyvältä näyttää!

Hyvinhän tällä saa kirjoitettua... tai deletoitua :)

Eiköhän tämä teksti ole jo valmis! Haluan rapsutuksia !

Ketään emme haasta, silla haaste on kulkenut sen verran pitkään, että on jo melkein joka blogissa käynyt :)

Isän päivä

Iskä on mun paras leikkikaveri, kun meillä ei sitä toista kissa ole. Joskus me juostaan ja joskus pidetään poikapaineja. Kaiken tämän jälkeen paras paikka onkin sitten iskän syli. Varsinaisesti en oo sylikissa, mutta kyllä sitä hellyyttä raavainkin kollipoika joskus kaipaa.

Hyvää isänpäivää kaikille iseille! T. Alex

Oonks söpö?

Paljon saa anteeksi, kun joskus muistaa olla näin söpö. Vai mitä mieltä olette?